Tavoitteenamme on parantaa rotua sekä tehdä parhaamme että oikea koira ja oikea omistaja kohtaisivat kauttamme toisensa. Siksi valitsemme aina pennun ostajalle, ei toisinpäin. Meille saa esittää toiveita pennun suhteen, mutta tärkeintä on ymmärtää, että luonne on se mikä määrittelee koiran oikean sijoituspaikan. Siksi on myös tärkeää, että myös ostaja kertoo meille mahdollisimman tarkasti, millaista koiraa hän on etsimässä ja mihin tarkoitukseen. Pennut kasvavat meillä tottuen pienestä pitäen lapsiin, kissoihin, muihin koiriin ja vieraisiin ihmisiin, sekä kodin normaaleihin toimintoihin. Pennut testataan meillä useampaan otteeseen, jotta voimme parhaamme mukaan sijoittaa jokaisen pennun sopivimpaan perheeseen.

Haluamme tavata ostajat kasvokkain ja arvostamme yhteydenottoa puhelimitse. Emme yleensä luovuta pentua ostajan mukaan ensimmäisellä tapaamiskerralla, koska haluamme, että päätös on harkittu eikä hetken mielijohteesta tehty. Kyselemme paljon erilaisia asioita, joten siitä ei kannata hämmästyä tai loukkaantua. Kysymme ne ainoastaan ostajan ja pennun parhaaksi, jotta osaisimme myös kertoa ostajalle jos presa ei mielestämme ole hänelle se kaikkein paras vaihtoehto. Ja myös ennakoida mahdollisia ongelmatilanteita, sillä ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin korjaaminen.

Meille tärkeintä on löytää pennuillemme kodit, jotka pitävät meihin yhteyttä. Näin harvinaisen rodun ollessa kyseessä, on tärkeää että osaa ja uskaltaa kysyä neuvoja ennen kuin ongelmia syntyy. Kysyvä ei tieltä eksy, eikä tyhmiä kysymyksiä olekaan! :) Arvostamme ensisijaisesti koteja, joissa koirien kanssa halutaan harrastaa tai koirat saavat toteuttaa luonnollista käyttötarkoitustaan. Silti pentueista useimmiten löytyy myös yksilöitä, jotka soveltuvat mainiosti ihan vain kotikoiriksi ja lenkkikavereiksi ilman turhan suuria luonnehaasteita.

Jokaisella Sobresalir -koiralla on elinikäinen "palautusoikeus". On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tällaista rotua on useimmiten mahdoton uudelleensijoittaa ja useimmiten lopettaminen on järkevin vaihtoehto, mikäli koira on ongelmallinen. Sen vuoksi on syytä harkita tarkoin, onko valmis kantamaan vastuun koirasta, jonka mukaan saattaa elämää joutua muokkaamaan ja sitoutua siihen tehtävään koko koiran iäksi. Palkintona saa maailman mahtavimman kumppanin ja kodin & perheen suojelijan!

Jos nyt kiinnostuit tutkimaan asiaa enemmän, niin suosittelemme soittamista meille! Puhelinkeskustelun jälkeen voimme sopia molemmille sopivan tapaamisajankohdan, jotta pääset tutustumaan sekä aikuisiin rodun edustajiin, että mahdollisiin pentuihin. Suosittelemme yhteydenottoa jo silloin, kun pennut eivät ole vielä syntyneet, sillä useimmista emäkoirista saa totuutta vastaavamman kuvan silloin, kun ne eivät ole pentujen vuoksi mahdollisesti aggressiivisempia kuin normaalisti. Meillä voi ja on suotavaa käydä useinkin kyläilemässä, jos rotuun haluaa kunnolla tutustua! Huomaathan kuitenkin, että jos estyt tulemasta, niin ilmoita meille siitä mahdollisimman pian. Etenkin silloin kun meillä on pentuja, olisi muita tulijoita ehkä samallekin päivälle kuin mikä on sovittu kanssasi. Lisäksi puuhailemme mieluummin jotain vaikka koirien kanssa metsässä, kuin istumme odottamassa turhaan :).

Jos päädyt hankkimaan pentusi meiltä, tässä joitain asioita, mitä on hyvä tietää.

  • Priimapennun hinta meiltä on 1700e (sis. alv 24%), josta 300e maksetaan varausmaksuna kun pennut ovat 2vk ikäisiä. Jos pentujen kasvaessa näyttää siltä, ettei pentueesta löydykään sopivan luonteista pentua juuri sinulle, palautamme varausmaksun kokonaisuudessaan. Pennun kokonaishinta sisältää myös lonkka- ja kyynärkuvauksen koiran ollessa n. 2-vuotias.
  • Osamaksu on mahdollinen, jos luottamus herää puolin ja toisin tavatessa. Pelkästään puhelimitse/sähköpostitse emme pentua myy emmekä keskustele osamaksusta.
  • Pennut luovutetaan uusiin koteihin aikaisintaan 8 viikkoisina. Pennut ovat sirutettuja, useasti madotettu ja saat pennusta myös kirjallisen eläinlääkärintarkastuslomakkeen. Pennun mukana saat ruokaa, puruluita, hihnan, pannan, kirjallisuutta yms., joilla pääset hyvin alkuun ensimmäiset päivät.
  • Kirjallinen pentupakettimateriaalimme on saatavilla netistä, kysy meiltä rekisteröitymisestä niin pääset lueskelemaan ohjeita jo ennen pennun kotiutumista.
  • Pennut rekisteröidään UKC rekisteriin (USA) ja papereiden tuleminen sieltä saattaa joskus kestää.
  • Meille SAA ja PITÄÄ soitella! :) Jos emme joskus vastaa, pyrimme soittamaan takaisin. Joskus se kuitenkin saattaa kaiken kiireen keskellä unohtua, joten soitathan vaan rohkeasti uudelleen!
  • Pyrimme järjestämään yhteisiä tapahtumia useamman kerran vuodessa, ja olemme enemmän kuin iloisia jos pääset koirasi kanssa niihin osallistumaan!

 

Powered by Aava 3